Sosiaaliset taidot ja verkkoaika

Professori Liisa Keltikangas-Järvinen kirjoittaa viime vuonna julkaistussa kirjassaan Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot sosiaalisuudesta, siitä mitä se on ja miten sitä ollaan ymmärretty väärin sekä sosiaalisuuden kääntöpuolista. Hän erottelee sosiaaliset taidot ja sosiaalisuuden, joilla on toki yhteys, mutta myös erilainen pohja.

Sosiaalisia taitoja voidaan opettaa ja oppia. Sosiaalisuus sitä vastoin on osa ihmisen temperamenttia ja siten synnynnäinen piirre. Se on halua olla muiden kanssa, ja halusta ei vielä synny taidokkuttaa toimia sosiaalisissa tilanteissa. Keltikangas-Järvisen mukaan sosiaalisuudelle selkeämpi nimitys olisikin seurallisuus.

Keltikangas-Järvinen kuvailee, kuinka sosiaalisuudesta on tullut tyhjä hokema. Työnhakijat mainostavat tulevansa toimeen kaikkien kanssa, vaikka ihme ja kumma, työpaikoilla nämä samat ihmiset ovat toisinaan ilkeitä ja riidoissa keskenään.

Sosiaalinen taito tarkoittaa kykyä toimia rakentavasti toisten kanssa ja kykyä ratkaista myönteisellä tavalla sosiaalisia ongelmia. Sosiaaliset taidot kytkeytyvät muun muassa empaattisuuteen ja herkkyyteen havaita muiden ihmisten tunteita. Nämä ominaisuudet eivät ole riippuvaisia ihmisen sosiaalisuudesta. Myös syrjään vetäytyvä voi olla empaattinen. Sosiaalisia taitoja ihminen voi harjoittaa vaikka ei olisikaan mielellään jatkuvasti tekemisissä muiden ihmisten kanssa. Ihminen voi myös arvostaa ja kunnioittaa muita ihmisiä vaikka viettäisikin mielellään aikaansa yksin.

Muita sosiaalisen taidokkuuden osa-alueita ovat kyky ymmärtää eri ihmisten näkökantoja, kyky eläytyä erilaisten ihmisten asemiin ja katsoa tilannetta muidenkin kuin itsen näkökulmasta. Sosiaalisesti taitava ymmärtää ihmisten toimintaa ja sitä, etteivät kaikki toimi samassa tilanteessa kuin hän itse. Sosiaalisesti taitava osaa useimmiten myös ottaa huomioon tilanteen ja toimia hienotunteisesti.

Sosiaalisuus liitetään hyvän ihmisen ideaaliin. Keltikangas-Järvinen kuitenkin toteaa, että monet yleisessä keskustelussa sosiaalisuuteen liitetyt asiat eivät liity ollenkaan sosiaalisuuteen vaan sosiaalisiin taitoihin.

Nykyisin verkostoituminen ja kyky solmia nopeasti tuttavuussuhteita ovat arvostettuja taitoja. Verkostoituminen voi perustua puhtaisiin hyötylaskelmiin eikä kyse ole tällöin emotionaalisesta suhteesta vaan hyödyn maksimoinnista, jota mm. Jari Sarasvuo kuvaili kirjassaan Sisäinen sankari. Laulussa todetaan, että ystävän tuntee siitä, miten hän auttaa hädän hetkellä. Vaikeuksien keskellä harventuvat verkostot ovat liiankin tuttuja sairastuneille, työpaikkansa menettäneille tai konkurssin tehneille. Verkostoituminen ei välttämättä siis tuota välittäviä verkostoja.

Pohdin Keltikangas-Järvistä lukiessani, ovatko hyötyyn perustuvat verkostosuhteet tuomittavia? Ajattelen, että eivät ainakaan silloin, jos verkostosuhteen luonne on molemmille selvä. Ongelmia tulee siinä tilanteessa, jos toinen osapuoli sitoutuu emotionaalisesti ja toinen osapuoli ei. Kiltit ihmiset ovat usein työyhteisöissäkin niitä, jotka uupuvat ensimmäisinä, koska he sitoutuvat tunnollisesti koko persoonallaan työhönsä ja pyrkivät auttamaan aina kaikkia saamatta itse vastaavasti apua. On myös syytä muistaa, että verkostosuhteet voivat ajan myötä muuttua. Puhtaasti asiapohjainen kontakti voi vähitellen muodostua tuttavuudeksi ja tuttavuudesta ystävyydeksi.

Keltikangas-Järvinen kirjoittaa tanakkaa asiaa työelämän osalta: meidän tulisi siirtyä persoonallisuuden sijaan painottamaan toisten arvostusta, hyvää käytöstä ja nollatoleranssia toisen työn vähättelyn ja pahan puhumisen suhteen. Sosiaalisuuden sijaan hän korostaa työelämässä vastuullisuutta ja velvollisuudentuntoa.

On hämmästyttävää, miten nahkeasti työelämässä esimerkiksi hyödynnetään maksutonta palkitsemis- ja kannustuskeinoa, kiittämistä. Olipa ihmisen sosiaalisuus matala tai korkea, muiden antama positiivinen palaute ja arvostus tuottavat mielihyvää. Kaiken kaikkiaan muiden ihmisten antama palaute on tärkeää myös sosiaalisten taitojen kehittymiselle.

Verkkotoiminnassa sulautuvat työnteko ja yksityinen elämä. Nettiverkostoissa välillä leimahtaa. Sosiaalisuuden kääntöpuolet tulevat aina esiin siellä, missä ihmisjoukkoja parveilee. Ihmiset kirjoittavat tuohduksissaan, nimittelevät toisiaan ja levittävät juoruja. Maineikkaidenkin lehtien keskustelupalstoilla rehottaa muu kuin empatia ja sympatia. Hyvä yhteiskehittely nettiverkostossa voi hyytyä kinasteluun.

Koska sosiaalisia taitoja voi oppia, aiheesta kannattaa kirjoittaa ja asiaa kannattaa pohtia. Ei ole samantekevää esimerkiksi se, miten sosiaalisen median foorumeilla toimitaan. Tietyt toimintatavat rakentavat, toiset taas synnyttävät kuormittavaa hälyä ja toiminnan halvautumista tai ajautumista sivuraiteille.

Jos nettiverkostoissa toimija ymmärtää ihmisiä ja sosiaalisia suhteita, hän osa myös edistää yhteisten päämäärien saavuttamista. Millaiset sosiaaliset taidot sinun mielestäsi liittyvät erityisesti netissä toimimiseen? Tunnistatko itsessäsi vähäisen seurallisuuden, mutta sosiaalisen taidokkuuden? Pidätkö juuri sen vuoksi netin kautta työskentelystä? Millaista on taidoton sosiaalinen toiminta netissä? Esimerkkitapauksia?

Sosiaalista mediaa on nimitetty myös minäkeskeiseksi. Miten yhdessä tekeminen ja yksilöjulkaisemisen kulttuuri sopivat yhteen? Missä kulkee raja rakentavan jakamisen ja jokapaikassa häiritsevästi hillumisen tai kanavien tukkimisen välillä?

Kommentit:

Tiina Airaksinen:

Kirjoittelin viime yönä samantapaisista teemoista, voisi laittaa suoraan copypasten, mutta en nyt kuitenkaan laita, koska tekstit olivat osa yksityistä kirjeenvaihtoa. Mihin liittyen yksi merkittävä teema sosiaalisissa suhteissa ja yhdessä tekemisessä: yksityisyys ja luottamus. Luottamus ennen kaikkea siinä mielessä, miten muiden ominaisuuksia tai heihin liittyviä tietoja vaalii tai käyttää.Hienovaraisuus ja -vireisyys tässä rakentaa, tämän taidon puute puolestaan johtaa mm. noihin tekstin alkupuolella mainittuihin työpaikkailkeilyihin, kun esim. toisen persoonaan tai osaamiseen liittyviä seikkoja käytetään yksilöä vastaan, miedoimmillaan esim. kepeänä piikittelynä. Toinen työpaikkayhteys tekstistä: en ehkä puhuisi kovin herkästi tehtäviin liittyvästä sitoutumisesta (asiataso), emotionaalisesta sitoutumisesta (ihmistaso) ja kiltteydestä (vääränlaisen kiltteyden syndrooma) yhtenä kokonaisuutena. Kyse on varsin eritason taustoista ja teemoista - vaikka voi toki olla niin, että erilaiset tarpeet näyttäytyvät samanlaisena toimintana ja käyttäytymisenä esim. työyhteisöissä.

Erilaisten näkökulmien kirjon tunnistaminen ja niiden huomioiminen on tärkeää kaikessa ihmistyössä ja sosiaalisissa tilanteissa. On kuitenkin huomattava, että moniulotteiseltakin vaikuttavan kirjon keskellä itse tulkitsijakin pystyy tulkitsemaan ainoastaan omasta tulokulmastaan käsin. Jokaisen mukanaolevan historiaan ja taustaan liittyy luonnollisesti aina myös paljon tuntematonta. Näiden näkökohtien vuoksi itse puhun hyvin varovasti "ymmärtämisestä", empatian kautta voi korkeintaan ajatella "tavoittavansa jotain" siitä, mitä toinen tarkoittaa, miten ajattelee tai kokee.

p.s. iloa yhteistyöoppaan kasaamiseen, vaikuttaa kiinnostavalta!

Anne Rongas:

Kiitos Tiina! Kommenttisi puskee heti tarkentamaan ja kyseenalaistamaan. Liikoja yleistyksiä ei pidä tehdä. Siksi myös tällainen avonainen kirjoittamisprosessi on tuottoisaa. Saa välimatkaa ensimmäisiin ajatuksiin.

Verkkovälitteinen vuorovaikutus ja kommunikaatio (jos mielletään kommunikaatio sananmukaisesti yhteiseksi tekemisenä, ei pekkänä viestintänä) sisältää paljon riskejä. Tulkitsemme, kuten kirjoitat, aina omasta viitekehyksestämme käsin. Ihmisellä on myös luontainen tapa suodattaa tarkoitushakuisesti viesteistä joko omaa ajatteluaan tukevia puolia tai toisaalta nähdä vain itseään vastaan kokemansa. Meillä on taipumusta mustavalkoistaa asioita (informaationkäsittelyn ekonomiaa).

Ihmiset oppivat verkkoviestinnässäkin taitavammiksi, mutta ei vaivatta. Jakaminen ja jakaen tekeminen ovat vaativia. Pitää altistua omalle erehtyväisyydelle ja sen näkyväksi tekemiselle. Kun kynnyksen ylittää ja uskaltaa, voi päästä joukkoälyn, jaetun ja hajautetun asiantuntijuuden sekä yhteisöllisen luovuuden piiriin. Sen mainious rohkaisee, vaikka välillä tuntisikin olevansa esikypsine ounasteluineen vähän pöljä.

Yksityisyys ja luottamus tuntuvat olevan helpon copy-pasten sekä intiimiltä tuntuvan avonetin aikana häilyviä asioita. Niitä sopii myös tässä yhteydessä käsitellä vähän tarkemmin.

 

Jaakko Rekola:

 

 

Tärkeää asiaa, kiitos Anne. Johtamisen alueella tuo sosiaalisuuden ihannointi on ollut ensisijaisesti haitaksi. Jatkuvan positiivisen huomion hakeminen ja tarve miellyttää kaikkia ajaa tilanteeseen, jossa ikävien päätösten tekeminen tulee vaikeaksi. Pysytään mukavuusalueella ilman kritiittisyyttä.